2.12.1917: Maaherra Collanin vankeus estää töitä koko läänissä


Maaherra Collanin vangitsemisen seurauksia. Monet yleiset työt jäävät suorittamatta – suuri työttömyyden uhka.

Jokainen tämän läänin asukas tietää, millä erinomaisella ponnella ja tarmolla läänimme nykyinen maaherra K.J.M. Collan heti virkaansa astuttuaan tarttui sellaisten töitten alulle panemiseen, joita aikaisemmin oli suunniteltu. Paitsi Turun-Uudenkaupungin rautatien rakentamista, jonka asian ajamisen hän otti erikoisen lämpimäksi harrastuksensa esineeksi ja sai myöskin asian niin pitkälle, että rakennustöihin luultavasti voidaan talvella ryhtyä, sai hän myöskin aikaan, että monia muita yleisiä töitä aijoittiin alkavan talven aikana teettää. Nyt kun Turun ”vallankumoukselliset” kuitenkin pitävät vankinaan kelpo miehen ja harvinaisen tarmoltaan ja kaikkien parasta katsovan läänin päämiehen, uhkaa näissä töissä tulla varsin vaarallinen pysähdys. Meillä on tiedossa jo muutamia tällaisia tapauksia.

Uudenkirkon pitäjässä tehtiin maaherra Collanin toimesta laskelmat kyläteitten saattamisesta yleisiksi kruunin maanteiksi. Kustannusarvio päättyi 260 000 markkaan. Työt oli määrä alottaa aivan ensi tilassa eli heti kun lopullinen päätös saadaan. Nyt kun maaherra kuitenkin on laittomasti vangittuna, ei tällaista päätöstä ole voitu saada, ja sikäli henkilöt, jotka ovat hakeneet sanottuja teitä yleisiksi teiksi, ovat peruuttaneet hakemuksensa.

Uudenkirkon ja Vehmaan pitäjien kautta kulkeva n.s. Puttaan joki oli myös tarkoitus perata piammiten. Maaherra Collinin vangitseminen teki kuitenkin sen, että joen perkaus joka olisi tullut maksamaan 100 000 mk, saa jäädä.

Mynämäen Korvensuun Vihtjärven kylätie piti myös tehtämän yleiseksi maantieksi ja olisi työt alotettu talvella. Turun ”vallankumoukselliset” vangitsemalla maaherran saivat kuitenkin aikaan, ettei sanottua työtä nyt tehdä.

Toisessa paikassa tätä lehteä olevasta uutisesta käyt selville, että läänin maaherran vangitsemisen vuoksi myöskin Maarian kunnan on käynyt mahdottomaksi saada otettavaksi päätettyä puolen miljoonan markan lainaa. Tästä taas johtuu, ettei kunta voi jatkaa alottamiaan hätäaputöitä, joista riippuu satojen esikaupunkiperheiden toimeentulo, eikä panna alulle uusia töitä, joita jo tällä haavaa ripeästi tarvittaisiin.

Tässä vain pari esimerkkiä. Samallaisia voisimme luetella kuinka paljon tahansa pitkin lääniä. Työnpuute, jota maaherra Collan koetti kaikella tarmollaan ja kyvyllään lieventää, on nyt mitä uhkaavin. Ei ole senvuoksi ihme, että maaseudulla alkavat miehet katkeroitua. Maalaistyöväestökin, jota tällaiset tapaukset laajimmin koskettavat, alkaa olla mielentilassa, joka ei ole ystävällinen turkulaisille ”vallankumouksellisille”. Turun nykyisten vallassaolijain härkäpäisyys tulee kalliiksi ja saattaa sekasorron ylimmilleen.

Samalla kun asiasta huomautamme, toivomme vakavasti, että vallanpitäjät ottavat tämänkin seikan huomioonsa eivätkä sitten, kun romahdus tulee, syytä muita.

Turun Sanomat 2.12.1917