22.11.1917: Anarkia maaseudulla


Lakon tapahtumia Alastarolla, Liedossa, Yläneellä, Nousiaisissa, Maskussa, Ruskolla, Sauvossa, Maariassa, Askaisissa, Mynämäellä, Salossa, Raisiossa, Karunassa ja Paimiossa

Maaseudulla ei sosialistien suurlakko tullut yleislakoksi. Toisilla paikkakunnilla jatkoivat työt miltei keskeytymättä koko sen ajan, minkä lakko kaupungeissa kesiti. Mutta lakon jälkimaininkina alkoivat tämän viikon alussa järjestämättömät joukkoryöstöt vangitsemisineen. Seuraavat eri paikkakunnilta hankkimamme tiedot osoittavat, minkälaiseksi ”lakkoliike” eräiden rikollisten ainesten toimeenpanemana muodostuu.

Alastarolla ei mitään varsinaista lakkoa ollut koko aikana olemassakaan, mutta siitä huolimatta tuli tiistai-illalla, jolloin lakko jo muualla oli lopetettu, joukko huligaaneja Alastaron puhelinkeskusasemalle ottaen sen valtaansa. Eilen aamulla heidät kuitenkin paikkakuntalaisten toimesta sieltä kakoitettiin.

Liedossa vangitsivat Turusta ja Raunistulasta lähteneet huligaanit paikkakuntalaisen joukon avustamana sunnuntaina pitäjän poliisi W. Tuomisen ja 9 maanviljelijää, jotka kaikki kuljetettiin T.y. Tarmoon Raunistulassa. Useita pidätetyistä rääkättiin jo vangittaessa. Syynä pidättämiseen lienee ollut pelko, että nämä miehet voisivat paikkakunnan ajattelevamman väestön avulla ryhtyä estämään huligaanien suunnittelemia ryöstöjä.

Vielä eilen päivällä istuivat ”lakkovahdit” keskusasemalla estäen puhelinasemanhoitajan suorittamasta tehtäviään.

Yläneellä sujui lakko rauhallisesti. Työt jatkoivat suurimmaksi osaksi keskeytymättä palkkatyöväenkin keskuudessa. Ja eilen aamulla ilmoitettiin, että tällainenkin lakko on lopetettu. Tiistai-iltana oli muuan miesjoukko tiedustelemassa Uudenkartanon kansakouluopettaja M. Digertiltä, miksi hän oli pitänyt koulua koko lakkoajan. Vangitsemiseen ei tämäkään kohtaus johtanut. Ryöstöjä ei myöskään lakon aikana toimeenpantu.

Nousiaisissa ei lakosta varsinaisesti tiedetty mitään, ennen kuin eilen, jolloin Sukkisten taloon saapui ratsain 18 vieraspaikkakuntalaista huligaania, luultavasti Turusta tai Raunistulasta. Joukko vaati Sukkisista aseita ja viljaa, mutta kun isäntä selitti ettei hänellä ole kumpaakaan, koska hän on viljansakin luovuttanut elintarvikelautakunnalle, ryhtyi joukko kotitarkastuksen toimittamiseen. Koko talo pengottiin tarkoin ja siellä asuvan nimismies Vuorenkosken asunnossa murrettiin auki laatikoitakin. Mitään etsittyä ei talosta kuitenkaan löytynyt ja tarkastuksen toimitettuaan jatkoi joukko matkaansa Mietoisiin päin. Sotilaita ei ollut ollenkaan huligaanijoukon mukana.

Maskussa kului lakkoaika muuten rauhallisesti, mutta Kankaisten kartano joutui viime perjantaina pitäjiä kiertävän vieraspaikkakuntalaisen huligaanijoukon ryöstön alaiseksi. Mainittuna päivänä saapui Kankaisten kartanoon aseistettu miesjoukko, joka vaati 5000 kg viljaa, jota ei kartanossa kuitenkaan ollut. Kartanon omistaja vapaaherra F. Aminoff vangittiin ja tuotiin luultavasti Raunistulaan, jossa häntä edelleen säilytettäneen. Kartanon kaikki huoneet tarkastettiin ja etsittiin aseita, joita ei kuitenkaan löytynyt, muualta kuin hra Aminoffin asemuseosta, jossa oli suuri joukko vanhanaikaisia, mutta käyttökelvottomia sotilasaseita. Harvinaisella asekokoelmalla, joka kokonaan ryöstettiin, oli suuri muinaistieteellinen arvo. Keskiviikkona kävi 16 miehinen ratsastava huligaanijoukko taas Kankaisten kartanossa, toimittamatta kuitenkaan tällä kertaa mitään hävitystä.

Ruskollakin saatiin sosialistien ”suurlakkoon” tutustua pääasiassa voin ryöstöjen kautta. Viime torstaina saapui Ruskon Heikkilään aseistettu, Turun esikaupungeista lähtenyt huligaanijoukko, joka vaati talon omistajalta uhkauksilla 2000 kg viljaa. Kun talossa oli mainittu määrä viljaa, oli omistaja pakotettu luovuttamaan sen rosvoille, jotka talosta ottamillaan hevosilla kuljettivat viljan Turkuun päin, luultavasti T.y. Tarmoon Raunistulassa.

Samanlaisia tarkastuksia sekä aseiden ja viljan etsiskelyä on kiertävä huligaanijoukko suorittanut muuallakin. Aseita ei kuitenkaan ole löydetty ollenkaan.

Sauvossa oli lakko lyhytaikainen ja rauhallinen. Tiistai-aamulla ilmoitettiin työväestön johdon taholta lakon alkamisesta, jolloin työt yleensä seisautettiinkin. Eilen kuitenkin vapautettiin puhelinkeskusasematkin jo lakkotilasta ja työt alettiin sitä myöten kuin ehti tieto saapua, että muuallakin on jo lakko lopetettu. Sauvolainen työväestö ei ryhtynyt minkäänlaisiin väkivallantekoihin, mutta tiistain vastaisena yönä kävi noin 60-miehinen joukko paimiolaisia ja Turusta päin saapuneita huligaaneja mellastamassa Saustilan kartanossa, jossa rikottiin ovia ja akkunia sekä pengottiin talon huoneet ja viljasäiliöt. Kun talosta ei liene löytynyt aseita eikä muutakaan, mitä etsittiin, poistuivat mellastajat.

Maariassa lopetettiin lakko eilen aamulla ja kului se koko ajan varsin rauhallisesti. Yksimpä lakkomiliisitkin esiintyivät hyvin ihmismäisesti. Aseiden etsintöjä kyllä toimitettiin, mutta kaikkiaan lienee löydetty muutama haulikko.

Kun Maarian elintarvikelautakunta on sosialistien käsissä, aiheutti luultavasti juuri tämä seikka sen, että Raunistulan ja Turun huligaanitkaan eivät lähteneet ryöstöretkille Maariaan, vaan suuntasivat matkansa edemmäs maaseudulle, missä heidän työnsä ovat jättäneet jälkeiä, joita Suomen talonpoika ei koskaan unohda.

Askaisista ilmoitettiin meille, että rosvojoukko, joka sinne oli tullut Nousiaisista päin elämöiden matkansa varrella samalla tavalla kuin toinenkin raunistulalainen joukko Raisiossa, yöpyi Askaisissa. Jos ei tämän joukon retkeä saada keskeytetyksi, kuten kävi toiselle Raunistulan rosvojoukolle Raisiossa, alkaa se tänään luultavasti Askaisissa saman työn kuin eilenkin.

Mynämäellä meni lakko rauhallisesti. Paikkakuntalainen työväestö ei ryhtynyt minkäänlaisiin väkivallantöihin. Vieraspaikkakuntalaiset rosvojoukotkaan eivät tähän mennessä ole ulottaneet retkiään Mynämäelle.



Salossa jatkui lakko vielä eilen. Kun puhelinkeskusasema oli lakkolaisten huostassa ja puhelimenkäyttö jyrkästi kielletty, emme voineet saada tarkempia tietoja tapahtumista Salossa ja sen ympäristössä. Puhelinlaitos pitäisi kuitenkin tänään vapautettaman lakkotilasta.


Raisiossa meni lakkoliike rauhallisesti maanantaihin asti, jolloin lakko virallisesti lopetettiin. Raisiolaisen työväestön taholta ei ryhdytty minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin.

Mutta tiistain-iltapäivällä saapui autolla raunistulalaisia huligaaneja joiden johtajina esiintyivät Raisiossa asuvat tunnetut huligaanit Nestori Levo ja A. Lindroos, Mälikkälään, mistä etsittiin aseita ja viljaa. Talosta ottivat he hevosen valjaineen käytettäväkseen ja jatkoivat matkaansa Uuteen-Lukkarlaan, josta myös otettiin hevonen valjaineen sekä salonkikivääri. Samalla määrättiin viljaa vietäväksi T.-y. Tarmon talolle Raunistulaan. Viljan poisviemisen esti kuitenkin Raision työväenyhdistys. Sen jälkeen menivät huligaanit Hintsan kartanoon, missä syötiin, etsittiin aseita ja viljaa sekä kyseltiin m.m. kuularuiskua. Aseita enempi kuin viljaakaan ei kuitenkaan saatu. Tämän jälkeen siirryttiin Vuorilaan, jossa vangittiin talon 3 miestä kuljetettiin nämä Raision poliisivankilaan. Myöskin mellastivat huligaanit poliisi Suomen asunnosta pahoinpidellen Suomea ja teljeten hänet sen jälkeen poliisivankilaan, jonne vietiin myöskin Kaupin talon isäntä.

Mellastajat yöpyöivät Kaupin talossa ja siirtyivät eilen aamulla Ristimäkeen, jossa kuitenkin esiintyivät paljon säädyllisemmin kuin edellisenä päivänä. Täältäkin otettiin kuitenkin ilmaiseksi ruokatavaroita. Täältä jatkui matka Pirilän kartanoon, sen jälkeen Lumparlaan, josta huligaanit löysivät ruostuneen pyssyn. Tämän jälkeen jatkoi joukko matkaansa rantakulmalle, Pansioon, Upalinkoon y.m.

Raision t.y. kääntyi eilen Maarian t.y:n puoleen lähetystöllä, jolla viimemainittu työväenyhdistys ilmoitti, ettei sillä ole mitään tietoa mainitun rosvojoukon reitistä. Maarian työväenyhdistyksen onnistuikin eilen illalla keskeyttämään rosvouksen. Vangittiinko rosvot, emme onnistuneet saamaan tietoomme.

Raision työväenyhdistyksen alotteesta pidettiin eilen illalla Raisiossa yleinen kansalaiskokous, jossa neuvoteltiin keinoista, millä tämäntapaiset rosvoudet voitaisiin vastaisuudessa estää.


Karunassa alettiin lakko toissapäivänä ja eilen piti sulettaman puhelinasema, mutta lakko ehti muualla loppua ja senvuoksi ei Karunassa ehditty alkuunkaan. Mitään epäjärjestyksiä ei myöskään sattunut. Meille ilmoitettiinkin, että Karunan työväenyhdistys, samoinkuin naapuripitäjässä Sauvossakin, on päättänyt koettaa jyrkästi tukahduttaa väkivallantyöt, jos niitä yritettäisiinkin.


Paimiossa
toimitettiin koko lakkoaika kotitarkastuksia ja lakon johtajilla oli hirmuinen kiihko etsiä aseita, joita ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin muutama metsästyspyssy, jonkalaisen usea maalainen omistaa. Aseiden etsinnän yhteydessä toimitettiin suuri joukko vangitsemisia. Kaikkiaan lienee ollut pidätettynä parikymmentä henkilöä. Heistä ovat edelleen vangittuina Turussa rautatienvirkamies K. Arpalahti, maanviljelijä Westerlund, kirjanpitäjä Nieminen ja poliisi Toivonen. Kotitarkastus toimitettiin miltei jokaisen maanviljelijän kotona. Kotitarkastustilaisuuksissa ei kuitenkaan toimitettu ryöstöjä. Epäjärjestyksen toimeenpanijana esiintyi suurimmaksi osaksi paikkakunnan oma työväestö. Viime sunnuntaina kävi kuitenkin noin 40-miehinen sotilasjoukko Turusta myöskin Paimiossa ja maanantaina ilmestyi taas sinne joukko raunistulalaisia huligaaneja, jotka seuraavan päivänä mellastivat Saustilan kartanossa Sauvossa.

Kansanopistonjohtaja, pastori Juho Päiviö pidätettiin myös viime maanantaina senvuoksi että hän joskus aikaisemmin oli ollut suojeluskunnan perustavassa kokouksessa. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin vapautettiin. Paimion kansanopistolla toimitettiin kotitarkastus lakon aikana 2 eri kertaa, mutta mitään ei tarkastustilaisuuksissa kuitenkaan otettu.

Lakko loppui eilen klo 2 iltapäivällä.


Uusi Aura 22.11.1917